torstai 5. maaliskuuta 2009

Päiväkännille?

Parikin kunnollista kirjoitusaihetta on kehitteillä, mutta just nyt ei tunnu siltä, että jaksaisin keskittyä niiden käsittelemiseen. Dilemma on päiväkänni. Voiko yli kolmekymppinen akka vetää päiväkännit yksin torstaina jos mieli tekee?

Vastaus on toki, että kyllä voi. Huomenna olisi työpäivä, mutta vasta iltavuoroon tarvitsisi mennä. Baari aukeaa vajaan puolentunnin päästä. Menisikö jo oven taakse odottelemaan. Toisaalta on jostakin kumman syystä sellainen olo, että voisi mennä paikalliseen räkäläänkin (vaikka Härmikseen) itsekseen istumaan ja juomaan halpaa kaljaa. Kahden päivän vapaa keskellä viikkoa menee ihan hukkaan, jos ei vedä kännejä ollenkaan.

Eilen olisi ollut hyvä tilaisuus kiskaista keskiviikkokännit opiskelijahengessä. Du:nissa olisi ollut Happoradiokin esiintymässä. Se jos joku on hyvä syy tempaista humala (jossakin muualla kuin Du:nissa) . Tämä bloggaaja ei mennyt baariin vaan jäi kotiin katsomaan elokuvaa.

Elokuva oli kovasti kavereiden keskuudessa ylistetty Sin City. En tiennyt elokuvasta muuta kuin sen, että se on tehty Sin City sarjakuvan pohjalta. Sarjakuvakaan ei ole minulle entuudestaan tuttu. Olin elokuvasta hyvin vaikuttunut ja samalla inhottunut.

Sin City oli pääosin mustavalkoinen ja siinä oli huippunäyttelijöitä kuten Bruce Willis, Jessica Alba, Elijah Wood ja kymmeniä muita. Pluspisteitä elokuvalle täytyy antaa visuaalisesta ilmeestä (tai miten se sanotaan?). En ole ehkä koskaan nähnyt elokuvassa noin komeata ja tunnelmaan tempaavaa kuvitusta. Sarjakuvamaisuus oli saatu hienosti mukaan elokuvaan. Kertakaikkisen hienoa maisemaa. Toisaalta en voinut kuin ihmetellä sitä järjetöntä verimässäilyä ja tappamisvimmaa. Ymmärsin kyllä elokuvan humoristisen otteen, mutta silti tuntui pahalta katsoa tappamista ja silpomista kuvasta toiseen. En katso elokuvia yleensä juuri koskaan ja jos katsonkin, niin sitten katson jotakin draamaa tai komediaa. Toimintaelokuvia en ole ymmärtänyt koskaan, kauhuelokuvat ovat joko naurettavia tai liian pelottavia ja trillereitä katsoessa putoan kärryiltä ennenkuin elokuva on puolivälissä.

Poikkeuksen tekee Tarantino. Olen nähnyt monta herran elokuvaa ja Desperado elokuva on yksi parhaista. Samanlaista järjetöntä tappamistahan nuo Quentininkin leffat ovat, mutta niissä on jotakin erikoista. En tiedä mitä. Niissä tappaminen on kaunista ja taidetta sinänsä. Tarantino leffoista vain Reservoir Dogs on saanut minut huonovointiseksi liialla tappomeiningillä, mutta sekin kuuluu silti hyvien elokuvien listalle. Siinä oli varmaan hyvä juoni tms. Näin elokuvan noin kaksi vuotta sitten, mutta en muista siitä enää juuri mitään.

On aivan hullua, että unohdan näkemäni elokuvat samantien. Kuukauden päästä voin katsoa saman elokuvan uudelleen ja vasta puolentunnin kohdalla alkaa tuntumaan, että olenkohan minä nähnyt tämän ennenkin. Elokuvista jää muistoksi vain sellaisia tunnelmia ja olotiloja. Jää jonkinlainen idea siitä, että oliko elokuva hyvä vai huono. Varsinkin silloin jos en nukahda kesken leffaa.

Elokuvista kirjoittaessani olen melkein jo unohtanut päiväkännit. Olisi niin kova vaiva ensin käydä suihkussa ja meikatakin. En tiedä.

3 kommenttia:

  1. Miki ei! Muistaakseni allekirjoittanut tuli juomaan päiväkännejä Seinäjoelle - junalla Tampereelta.

    Mä en pidä elokuvista, ne on jotenkin ärsyttäviä ku pitää keskittyä.

    Paitsi näistä
    -Holiday
    -Rakkautta vain
    Bridget Jones

    VastaaPoista
  2. Hah! Lisäsin linkkejä tuohon kirjoitukseeni. Wikipedia kertoi minulle, että Quentin Tarantino on ohjannut Sin City elokuvaan jonkin kohtauksen. Eipä ollut ihme, että tuli tuo äijä mieleen tuosta elokuvasta. On se aika epeli.

    VastaaPoista
  3. Kyllä voi. Ottaa päiväkännit. Sitten vaan ajoissa nukkumaan. Usein (kokemus puhuu) krapulassa pahinta on se univaje, ei niinkään alkoholi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.